Aika on rientänyt. Pimun poislähdöstä on reilu vuosi. Takanamme on ensimmäiset uudenvuodenkemut ilman Pimua, ensimmäinen joulu ilman ihanaa isokorvaamme. Olemme viettäneet ensimmäisen juhannuksen ilman ikäneitoa sekä mökkeilleet kolmeen pekkaan Puulan rannalla. Viime keväänä mökkikauden avaus oli raskain mahdollinen, sillä tuolla reissulla hautasimme Pimulin. Syksyllä pistimme mökin talviteloille ensimmäistä kertaa ilman Pimua. Yli vuoden ajan metsälenkit, Rajasaaren reissut, aamu- päivä,- ja iltalenkit on tehty yhdessä Typsykän kanssa. Ilman Pimua. Typyllä ei ole ollut kaveria.
Pimua ei kukaan korvaa koskaan. Sen asemaa maailman hienoimpana koirana, kuten Pimusta usein puhun, ei syrjäytä kukaan eikä mikään. Enkä yhtään väheksy meidän uimamaisteria. Typy on hieno, hienoin elossa oleva koira maan päällä. Emmekä halua, että tämä hieno pitkäsääremme joutuu olemaan ilman ystävää. Elihän se elämänsä ensimmäiset vuodet yhdessä hyvän kamunsa Pimun kanssa. Joten jos kaikki sujuu mallikkaasti ja suunnitelmien mukaan, saa Typy toukokuussa beaglekaverin. Pikkusiskon.
Eehän se rakas kamu ikinä unohu. Mutta etteempäen vuan pittää koettoo männä.
VastaaPoistaIlonen uutinen tuo pikkusiskon tulo :)
Mukava ku Typyllä on sittä kaverj siinä. Tuljpa hyvämielj tuosta uutisesta <3
Toivotaan, että kaikki menee odotusten mukaisesti ja reilun viikon päästä maailmaan putkahtaa beaglepentue, jossa on myös tyttövauvoja. Silloin voimme olla jo melkoisen varmoja, että Typsykkä saa siskon.
PoistaLeppoisaa alkaneen viikon jatkoa toivottelee Typyn emäntä
Pikkusisko! Ihan parhautta. Me pidetään tassuja pystyssä, että homma onnistuu. Jippii.
VastaaPoistaJännittävää on... pentueen maailmaantulon on arvioitu olevan 13.3. joten reilun viikon päästä tiedetään montako ja mitä sorttia sieltä tulee. Toivottavasti on ainakin se yksi tyttövauva, jolloin meille tulisi sitten toukokuussa toinen isokorva!
PoistaMukavaa viikkoa teille tuulisille pojille toivottelee Typy ja emäntä
Herttinen sentään! Jopas oli hieno uutinen tuo kaverin tulo Typylle. Ei unohdu sateenkaarelle siirtyneet lemmikit milloinkaan, kaikille on sydämessä oma soppensa ja jokainen on ollut maailman paras ja rakkain omalla tavallaan. Niin sen kuuluukin olla.
VastaaPoistaNäin se on. Pimua emme unohda ikinä eikä tarvitsekaan. Ikäväkin kalvaa jollain tasolla varmasti ikuisesti mutta pahin on ohi. Uskon, että Pimusta olisi hauskaa, että Typy saa pikkusiskon. Toivotaan siis että kaikki menee nappiin!
PoistaTerkkuja ihastuttavalle Párekille meidän hiivakorvalta!
Typyn emäntä
Ihanaa <3 Hienolle uimamaisterille pikkusysteri on paras lahja! Eihän se isosiskoa korvaa, vaan tuo uutta elämään :) Onnea hienosta päätöksestä :)
VastaaPoistaLämmin kiitos Mai. Tämä päätös oli jollain tapaa iso ja vaati paljon miettimistä. Onko vielä oikea aika, onko koskaan. Mitä Pimu tuumisi ja petämmekö meidän ikäneidon. Osaanko rakastaa tulevaa pentua yhtä paljon kuin Pimua ja Typyä. Kuitenkin halu siitä, että Typyn ei tarvitsisi olla yksin, voitti kaikki "esteet" ja uskon, että pentu tuo meille kaikille kolmelle (sekä muille) onnea ja iloa.
PoistaKeväistä viikkoa teille Artun kanssa!
Typyn emäntä
Sydämet ovat onneksi sellaisia, että sinne mahtuu paljon kaikenlaista väkeä yhtaikaa, edesmenneitä ja elävissä olevia. Eli kyllä sinne Pimun ja Typyn lisäksi mahtuu uusikin pikkugimma, jos sellainen ilmoittautuu halukkaaksi teidän laumaanne. Ja siellä pilven reunalla Pimu varmasti heiluttaa iloisesti häntäänsä tulokkaalle.
VastaaPoistaLämmin kiitos kauniista kommentista!
PoistaTypyn emäntä
Jokainen eläinystävä on erityinen sillä omalla tavallaan eikä niitä tarvitse unohtaa eikä 'korvata'. Ihanaa kun saatte pienen toverin sinne teille perheen jatkoksi :-) Iloista kevättä
VastaaPoistaOn se mukavaa, että Typy saa kaverin. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, odotamme jännityksellä. En usko, että Pimu pistäisi yhtään pahakseen, että Typsy saa kaverin eikä sen tarvitse viettää loppuelämää ilman siskoa. Ja pennullekin kerromme meidän hienosta Pimusta.
PoistaAurinkoista kevään jatkoa teille!
Typyn emäntä
Blogi-hiljaisuutta on pidellyt. Voi itku. No, nyt on Pimun hyvä olla. Ihanaa, että Typy on saanut kaverin! Hyvää lomaa myös isännälle, terveiset Lilliltä ja emännältä ;)
VastaaPoistaLomaterveiset on välitetty isännälle!
PoistaMukavaa kesää teille Lillin kanssa. Pimu on tosiaan paremmilla metsämailla, ikävä on kyllä vieläkin tosi iso. Mutta näin se elämä menee... Typyllä on nyt Hippu kaverina ja se on meistäkin isännän kanssa mukava juttu.
Typyn emäntä