perjantai 27. maaliskuuta 2015

Säässä kuin säässä

Mukavia kelejä on riittänyt viime päivät ja Typyn kanssa ollaankin ulkoilu ahkerasti. Viikonlopulle on luvattu sadetta ja näyttää tuo jo nyt tihuttavan vettä. Koiran omistamisessa voi olla pikkuisena miinuspuolena se, että ulos on lähdettävä säässä kuin säässä ja vieläpä useamman kerran päivässä. Sen vuoksi me ainakin otamme ilon irti, kun on hieno lenkkisää.

"Vois leikkiä!"

Käytiin morjestamassa sorsia.

Isäntä lähti viikonloppureissuun Keski-Suomeen, joten jäimme Typsykän kanssa pitämään huushollia kahteen pekkaan pystyssä. Ja kyllähän se meiltä luonnistuu vallan hyvin. En ole suunnitellut mitään erikoisempaa ohjelmaa meille, eiköhän parasta ole ulkoilu ja sohvalla löhöily. Jos innostun, saatan huomenissa piipahtaa sivistämässä itseäni klassisen musiikin konsertissa. Sen vastapainoksi huudatan kotistereoissa Nightwishin uutta levyä, jonka postimies tänään kotiimme kiikutti. Fanina kun olin tilannut levyn ennakkoon jo talvella.

Ensi viikolla on edessä Typsyn korvakontrolli. Verikokeethan kertoivat hyvää ja jos korvat ovat pysyneet puhtaina ilman tulehdusta, olemme ikionnellisia. Katsotaan, mitä lääkäri aikoo meille ehdottaa allergia-asian suhteen. Jatketaanko tutkimuksia ja ruokakokeiluja vai mitä tehdään. Itselläni on omat epäilykseni siitä, että Tyyperi olisi jollekin ruoka-aineelle allerginen. Mutta kuulostellaan tohtoria...

Reipasta ja rattoisaa viikonvaihdetta kaikille PSB:n lukijoille ja blogikamuille!

8 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar27. maaliskuuta 2015 klo 16.08

    Ihana kuva Typystä tuo leikkiin haastaminen! Sateleehan se, mutta aamulla onnistuttiin käymään koirapuistossa ilman kastumista. Kylmä tuuli vähän keljutti.
    Peukkuja pidellään, että Typy saa hyviä korvauutisia.
    Kivaa perjantai-iltaa teille talonvahdeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy innostuu aina välillä leikkimään ja kaveriksi kelpaa emäntäkin.

      Hyvin ollaan pidetty huusholli pystyssä! Mukavaa viikonlopun jatkoa teille.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Semmosta seon. Siässä ku siässä pittää männä. Vaekkee nii huvittaskaa :) Meelle luvattiin huomiseks vettä. Nii että ee ehken hirveesti huvita männä huomenna.
    Tiälläe ollaa Naitvissi vanija. Vuan ee oo kuulema tuo uus levy nii hyvä ku entiset.
    Hieno kuva Typystä :) Voesin tok hyvinnii tulla leekkimmään ku nuin nätisti kututtas.
    Toevottavasti korvat on puhtaat eekä muutakkaa vikkoo löövvy liäkärjreessulla.
    Mukavata tyttöeniltoo teelle sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukavaa, jos Typy saisi sinusta leikkikaverin! Innostuisi varmasti pelaamaan vaikkapa palloa kanssasi.

      Samaa mieltä täälläkin ollaan. Hyvältä uusi NW-levy kuulostaa mutta ei se niiden paras levy kyllä ole.

      Vettä on satanut nyt kaksi päivää yhtä soittoa. Huomenna pitäisi olla kuivempaa.

      Muiskuja Typyltä!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Sielläpäin onkin jo ihan keväistä. Meillä on vielä lunta, sitä tuli lisääkin pari päivää sitten. Ei kuitenkaan ole niin valkoista kuin Iivarilla. Äippä lupasi, että mennään sunnuntaina mökille, ellei sada. Huippua, siellä on tilaa juosta. Tiedän yhden varman ketunkakkapaikankin. Niin että toivottavasti sunnuntaina on hyvä sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei täällä enää lunta ole ja tänään huomasin talomme takana olevassa jalavassa pikkuriikkiset silmut.

      Kyllä huomenna on varmasti hyvä mökkisää ja pääsette möksälle irrottelemaan. Ja tutkimaan niitä kakkoja.... mitähän teidän äippä siitä sanoo...

      Mukavaa palmusunnuntaita!

      Typy ja emäntä

      Poista
  4. Hyviä uutisia koppakaupalla. Muiskeloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiskuterkkuja sinne myös teille molemmille meidän uimamaisterilta!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.