perjantai 11. joulukuuta 2015

Kesämuisto

Hyvät plokikamumme Myrsky ja Tuisku haastoivat muistelemaan mennyttä kesää. Ei ole vaikea arvata, mikä jää meille isännän kanssa ikuisesti mieleen kesästä 2015.


Toukokuussa, kesän kynnyksellä meidän pirttiin astui Hippu. Typsy sai pikkusiskon ja kaverin. Rinnalla kulkijan, seuraajan, matkijan, pusuttelijan, kiusanhengen, pötköttelykaverin, juoksuseuraa, leikkikaverin ja ihailijan. Sen, jolle voi antaa elämän ohjeita ja jota omalla esimerkillään voi jelppiä kasvamaan hienoksi biigletytöksi. Jakaa ne asiat, joita Pimu opetti aikoinaan Typylle sen ollessa pikkuinen. 

Tämän kaksikon yhteiselon alkutaivalta oli koko kesän ilo seurata ja matka jatkuu. Ensi kesänä Hippu on hiukan yli yksivuotias likka ja silloin on edessä taas uudet metkut ja touhut. 







8 kommenttia:

  1. Joka koiran suurin onni on toinen koira samassa huushollissa. En yhtään osaisi kuvitella elämää ilman Jiriä. Typyllä on varmaan ihan sama tunne Hipun suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kovasti, että Typy on onnellinen, kun sai uuden kaverin. Pimuahan me emme koskaan tietysti unohda, ei meistä kukaan.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Ilokesä! Hippusta onkin kasvanu reipas ja viksu tyttö, mut ei mikään ihme, kun opastajana on topakka Typykkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy pitää Hipulle jöötä ja pistää ruotuun, jos liikaa alkaa nenille hyppimään. Isosisko on ihan paras opastaja Hippuselle.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Onnellinen ja ihana kesä <3 Ee varmalla unehu millonkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdikas kesä ainakin oli. Hippu keksi vaikka ja mitä. Eikä vauhti ole hyytynyt. Kyllä me tuo mennyt kesä muistetaan aina ja ikuisesti.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Teillä on kyllä mahtava kesämuisto. Ekan kesämuisto on varmasti se raatelukohtelu, jonka sai kesäkuussa. Vieläkin karttaa raatelijaa ja raatelupaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekalla on kyllä jäänyt tuo mennyt kesä muistoihin karmeimmalla mahdollisella tavalla. Todella kurja tuo koko juttu! Onneksi Eka selvisi siitä hengissä. Ei mikään ihme, että se karttelee tekijää ja tapahtumapaikkaa. Toivottavasti tämä kulunut syksy ja alkava talvi antaa mukavampia muistoja.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.