lauantai 19. joulukuuta 2015

Riemureaktioita

Viikolla meillä kävi parinakin iltana sukulaisia kylässä, sillä osa heistä viettää joulun omilla tahoillaan emmekä tapaa heitä silloin. Siskoni miehensä kanssa aiheutti isokorvissa riemullisen reaktion eikä äitini visiitti torstai-iltana ollut yhtään sen vaisumpi. Typy ja Hippu tykkäävät kovasti, kun näkevät näitä tuttuja kasvoja ja ilo on ylimmillään. Hippu on todellinen sylivauva ja kumpikaan meidän tytöistä ei ole vieraskoreita. Typsy iskee itsensä sohvalla kylkeen kiinni vaatien rapsutuksia. Hilpuri lentää sylistä syliin ja välillä esittelee rakkaita lelujaan. Joista suurin osa on suolistettu tai muuten vaan käsitelty.

Hippu ja suolistettu biiglekaveri äitini hyysättävänä.
Se toinen, elävä kamu, on  arvatkaa missä...
(vastaus: kuvassa näkyvän karvareuhkan alla)

Minulle on aiheuttanut pientä päänvaivaa Typsykän joululahja. Hipulle ostamme ruokakuppitelineen. Samansorttisen, jonka Typy peri Pimulta. Lisäksi Hippi saa muutaman uuden lelun. Mutta mitäpä pakettiin Typylle, jolla on jo kaikenlaista? Viron reissulta tarttuu varmasti jotakin mukavaa mukaan ja ehkä hommaan Typsylle jonkinlaisen heijastinhässäkän. Hippu kun tuhosi Typyn heijastinnauhan... Tiedän, että mieluisin lahja Tyyperille on kuitenkin se, että aattoiltana se saa oman annoksensa kinkkua porkkanalaatikolla höystettynä. Nam!

8 kommenttia:

  1. Kyllä tuommoset vieraat on parraeta joehenka sylliin voepi männä ja jotka ruaputtaa:)En yhtää ihmettele jos on tytöt ilotanssija tanssineet.
    Herkut ja leluthan neon semmosija lahjoja että niistä ilahtuu. Ku niitä ee millonkaa voe olla minummielestä liikoo:)Että keksit varmaan Typylle lahjoo. Mukavata jooluviikkoo teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy ja Hippu kyllä tykkäävät kovasti, kun tuttuja tulee kylään. Silloin saa takuuvarmasti rapsutuksia ja usein myös herkkutuliaisia.

      Joulu kolkuttelee jo ovella ja käärin Typylle pakettiin herkkuja ja heijastimia. Herkut on varmasti mieluisia. Leppoisaa joulun odotusta teille ja isot terkut meidän kaksikolta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Kyllä vaan on hauskaa, kun käy kivoja ihmisiä rapsuttelemassa ja leikkimässä. Äsken kävi Palvelijattaren poika, siis pikkueukon isä, ja kyllä oli hyvä piikkipallopeli meillä!
    Minusta kaikki lahjat on kivoja, varsinkin kun saan avata itse paketin. Vähän huolestuttaa Palvelijattaren puheet, että mulla on riittämiin leluja. Eihän niitä ikinä ole liikaa!
    Pusuja ihanille isokorville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Hippu tuumii myös, että leluja ei voi olla koskaan liikaa. Typsyn mielestä herkkuja ei voi olla ikinä liikaa tarjolla.

      Rapsuttelevat ja leikkivät vieraat on parhautta! Leppoisaa jouluviikon jatkoa ja pusuterkkuja meidän kaveruksilta.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Ruoaka on aina hyvä lahja, sanoo kaks herkkupeppua. Muiskusii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koko perheelle kelpaa herkkulahjat! Typyn paketista löytyy härän korva, Hippu taas saa lahjaksi mm. luita. Minä nautin marmeladista.

      Mukavaa joulun odotusta teille toivottelee Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Kyllä on ihanaa kun käy vieraita ja saa rapsutuksia.
    Mä olen ostanut Ekalle nyt viimeiset lelut tuolta Ikeasta ja niitä se ei ole vielä suolistanut. Ihme kyllä. Ne ovat tosi kestäviä ja ihanan pehmeitä ja riepoteltavaksi sopivia. Monta hauskaa hetkeä on jo ollut ja joulupukki tuo vielä pari lisää. Meillä pojat ajatteli, että onko ruotsalaiset lapset niin paljon vahvempia, että lelut kestävät jopa koiran käsittelyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pitää täysin paikkaansa; meilläkin Ikeasta ostetut pehmolelut, ne lapsille tarkoitetut, ovat kestäneet useita koiranleluja paremmin. Aion käydä Ikea-ostoksilla, kun joulu on ohi. Nyt en suostu sinne menemään, kun ruokakauppakin oli tänään täysi kaaos.

      Terkkuja kovasti paljon Ekalle meidän Typyltä ja Hipulta! Rauhallista joulun odotusta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.