Tässä tammikuun viimeisessä bloggauksessa kerron, että heräsin aamulla ennen herätyskellon soittoa siihen, että Pimu seisoi toinen takajalka ylhäällä meidän sängyssä ja pissi siihen. Siis kusi, kuseksi, ruikki, virtsasi, pissasi. En kertakaikkisesti voinut uskoa silmiäni! Nousin raketin lailla pystyyn, häädin Pimun alas sängystä (Typykin lähti samalla komennuksella) ja tempaisin isännän peiton äkkiä kasaan ettei pissi imeydy petauspatjaan saakka. Olin todella äkäinen Pimulle; mitä ihmeen touhua tuollainen oikein oli. Meillä ei sänkyyn kuseksita, pitäisihän tuo olla itsestään selvää. Kyllä Pimu taisi tajuta, että temppu ei ollut emännän mieleen. Se nimittäin hiipi sängystä alas loikattuaan sängyn alle piiloon. Ja oli siellä siihen saakka, kunnes lähdimme ulos.
En ole enää ollenkaan varma, että meidän sohvaan kuseksinut koira olisi Typy. Ei, syyllinen on aamun tempauksen perusteella Pimu. Mietin syitä noihin älyttömyyksiin ja arvelin, oliko Pimu aamulla niin unenpöpperöinen, että ei jaksanut pyytää ulos. Vai silkkaa jukuripäisyyttäänkö se päätti pissiä sänkyymme. Onko se öisin herännyt hätään ja päättänyt lirauttaa sohvaan, jonne neste mukavasti imeytyy. Ei vaaraa jäädä rysän päältä kiinni! Miksei se pyydä enää ulos hädän tullessa, kuten se vielä nuorena beagletyttönä teki. Tiedä tuosta, kun en pysty Pimulin ajatuksia lukemaan. Mutta sen tiedän, mitä teen tänään työpäivän päätyttyä; pesen pyykkiä.
Oho! Oliskos toi jotain merkkailua? Meillä meinaan merkkaillaan kukkapurkkeja, sohvanjalkoja ja takan kylkiä. Äippä ei tykkää.
VastaaPoistaSaattaa olla merkkailuakin. Mutta olen teidän äipän kanssa samoilla linjoilla; ei kivaa! Sohva vuorattiinkin jo ennen joulua muovitetulla froteekankaalla, jotta sitä ei tarvitsisi enää valella etikalla...
VastaaPoistaPimun ja Typyn emäntä