torstai 10. joulukuuta 2015

Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki

Koko jengi on taas kasassa ja isokorvat ovat maailman onnellisimpia biigletyttöjä. Alkuviikko nimittäin pidettiin naisporukalla huushollia pystyssä, kun isäntä oli suorittamassa kansalaisvelvollisuuksia kertausharjoituksen merkeissä. Typsykkä ei meinannut jättää isäntää rauhaan, kun hän palasi reissultansa kotiin. Niin kovin ikävä Typyllä oli isäntää ollut ja rapsutuksia olisi pitänyt tulla koko loppuilta, taukoamatta.

" Nyt voi huilata, kun tuo porukka ei syö. Ohjelmassa on
kuulemma joku arvausleikki eikä siinä ole edes
ruokapalkintoja".

Hippu on jatkanut pieniä projekteja mm. lautasliinapaketteja ja talouskelmurullia työstäen. Seuraavalta kauppamatkalta meidän ostoskärryihin tulee päätymään lapsilukkoja kaappien ja laatikoiden oviin ja luukkuihin. Nyt ovet yritetään pitää kiinni keittiötuolien avulla.

Lauantaiset pikkujoulukemut sisälsivät hauskan yllätyksen; saimme vieraaksi joulupukin! Typsy räksytti tälle omituiselle miekkoselle ja Hippu hyppi joulupukin parrassa ja nutun liepeessä. Tämä ohjelmanumero kyllä kruunasi meidän hauskan ja iloisen illan. Ja näkiväthän karvakuonot elämänsä ensimmäistä kertaa Korvatunturin herran. Kiitos Jussi, ihan mahtavan mukava yllätys! Ja pahoittelut, ettei kukaan suostunut laulamaan pukille. Se olisi vaatinut kaiketi enemmän glögiä...

"Mikä äijä tuo on... pidempi parta sillä
kyllä on kuin isännällä. Ei ole siis hän."

Minä otan pienen rentouttavan irtioton arjesta ja suunnistan Hämeeseen juhlimaan ystäväni syntymäpäiviä. On siis isännän vuoro jäädä yksin kotiin huolehtimaan Tyyperistä ja Hipistä vuorokauden ajaksi. Hyvin ne kyllä pärjäävät, isäntä, Typy ja Hippu.

Joulu alkaa pakata pakaasejaan saapuakseen joka taloon ja torppaan. Tiedossa on lomaa sekä raskaan syksyn jälkeen lepoa ja rajattomasti yhdessäolon aikaa. Sitä odotamme jo kovasti.

8 kommenttia:

  1. Sehän nyt on ihan selvä juttu, että kertausten aikana kertynyt rapsutusvaje on täytettävä.

    Äippä sanoo, että IKEA:n lapsiturvajutut ovat parhaita.

    Hauskaa joulun odotusta! Jos me kaikki karvakorvat yhdessä toivomme lunta ja pikku pakkasta, niin ehkä sitten saamme sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilukkoja on nyt hankittu. Niitä olisi löytynyt Ikeasta mutta tarttuivat mukaan ruokakauppareissulla Prismasta. Nyt pysyy lootat kiinni!

      Lunta tässä odotellaan kovasti ja pikkupakkasta. Olisi niin hauska jo nähdä Hipun ensireaktiot valkoiseen maahan.

      Leppoisaa viikonloppua teidän laumalle!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Olipa teillä tytöillä jännä kokemus, tapasitte joulupukin ihan lähietäisyydeltä! Muistaakseni olen kerran sellaisen nähnyt kauppakeskuksessa, mutta se oli kaukana enkä päässyt nuuhkaisemaan. Enkä viitsinyt haukkua, kun se oli menossa vastakkaiseen suuntaan.
    Joulu tulla jolkottaa, tulisi nyt sitä luntakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännittävää tuo pukin tapaaminen taisi olla. Minuakin jännitti ja lähinnä se, ettei Typy ihan raivareita saa sille omituiselle hiippalakille. Typy kun suhtautuu aika epäilevästi kaikkiin vieraisiin tyyppeihin ja hahmoihin.

      Jouluun on enää parisen viikkoa. Kyllä se vielä ehtisi sataa lunta, odotellaan siis! Mukavaa viikonvaihdetta sinulle ja Palvelijattarelle!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Ohoh,ite Joolupukkiko olj käämässä!? Kyllä oes multae haakut suanna. En oo millonkaa sitä herroo nähnnä.
    Hipulle vinkiks että seon se vessapaperjrulla mukava tuttavuus....siinon yllättävän paljo paperija.Ylettää monta kertoo huushollin ympärj. Oon kokkeellu joskus poekosena :D
    Mukavija syntymäpäevijä sulle ja tytöelle mekamuiskuja! :)Joolu on ihan kohta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Typykin pisti aikamoisen metelin pystyyn, kun pukki asteli ovesta sisään. Omituinen pukin ympärillä kyörääminen loppui vasta sitten, kun asun takaa paljastuikin vanha tuttu.

      Pitäisiköhän Hipulle antaa vessapaperirulla vaikkapa joululahjaksi... Sitä se saisi sitten myllätä, olisi varmasti hauska leikki. Pitää kyllä tehdä joulusiivous vasta sen jälkeen.

      Muiskuterkkuja täältä meiltä Typyltä ja Hipulta! Olet kyllä niin hurmaava kaveri, Iivari! Leppoisaa viikonvaihdetta teille kaikille sinne!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Olipas koirilla hauskaa, kun joulupukin näkivät. Näyttää olevan teillä samanlaista kuin meilläkin, että isäntä saa ne suurimmat tervetulotoivotukset. Eka on jo oppinut, että Jäbä tulee kotiin minun jälkeeni ja niinpä lenkkeily ennen Jäbän kotiintuloa on siinä pihapiirissä pyörimistä. Sitten kun pääsemme molemmat lenkille, lenkki kestää ihan eri ajan ja lähtö kotitonttia kauemmas onnistuu hyvin. Mä en vain ymmärrä, kuka sille koiralle on opettanut kellon???
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat on fiksuja; kyllä meilläkin ainakin Typyllä toimii sisäinen kello ja se alkaa odottelemaan, kun kello lähestyy aikaa, jolloin kaksijalkaiset yleensä saapuvat kotiin. Hippu ei vielä taida olla "rytmissä" mutta eiköhän aika tee tuossa(kin) tehtävänsä.

      Joulua odotellaan jo innolla: lomaa, yhdessäoloa, makoisia jouluruokia ja herkkuja. Tulisipa vielä lunta! Ekalle kovasti terkkuja ja mukavaa viikonloppua teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.